Pah! Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on sarkastisen hauskaa satiiria ja erittäin taitavasti kirjoitettua, mutta ah, niin ahdistavaa. Ihmiset kylpee veressä ja lentävät alasti harjanvarrella, kivaa.. (ei) Yliopistot varmaan ihan tahallaan koettelevat opiskelijoita tällaisilla ahdistavilla klassikoilla. Pakko kai sitä on tämä sinänsä ihan hyvä romsku kahlata läpi, vaikka välillä tekisikin pahaa lukea.

Muutenkaan minulla ei ole ollut mitenkään kovin helppo viikko. Viime yönä heräsin migreeniin. Tai oikeastaan migreenin alkuoireeseen, eli mielettömään ahdistuksen tunteeseen ja sekaviin mietteisiin. Kuvittelin tosissani sydämeni pysähtyneen, enkä uskaltanut sitten vähään aikaan ruveta nukkumaan ollenkaan. Ei mikään mukava tunne, ei todellakaan.

Onko joku muukin joskus kokenut optimistista elämänasennettaan koeteltavan oikein kunnolla? Vaikka turha kai tuota on kysyäkään, tarkemmin kun ajattelen  Itse olen herännäisoptimisti, kymmenen vuotta pessimismiä ja toivottomuutta takana, vasta viime syksynä opettelin toivomaan asioita ja suhtautumaan tulevaisuuteen avoimin, valoisin mielin. Viime viikolla mulla oli viikonlopulle ja tälle viikolle runsaasti kaikkea mukavaa ohjelmaa tiedossa ja lopulta mistään niistä ei tullut mitään. Yhdeksi iltapäiväksi lopetin hymyilyn kokonaan. Olin ihan varma, etten enää millonkaan ole iloinen mistään, kun yhden kerran on kaikki mennyt totaalisesti päin p****ttä. Maanantaiaamuna olin kuitenkin jälleen suu korvissa ja torhakkana aloittamassa kevään ensimmäistä viikkoa.

Tällä sepustuksella halusin nyt muistuttaa ihmisiä siitä, että kaiken ikävän, tylsän ja pahan jälkeen ne pienimmätkin iloiset asiat tuntuvat ihmeeltä. Muumipapan sanoin; "myrskyt on luotu siksi, että niiden jälkeen saataisiin taas auringonpaistetta." Ulkona paistaa aurinko, sää lämpenee koko ajan ja kesä tulee!! Hymyillään itsellemme ja toisillemme! Ei saa surettaa